Tervetuloa uusille sivuille! Julkaisujen siirtäminen vanhoilta sivuilta kestää vielä jonkun aikaa, joten normaalia suurempi päivitystiheys näin aluksi. Tuloksia Salon viikonlopputurnauksista nähtävissä nyt jo jonkun verran, niitäkin lisätään myöhemmin lisää. Selolaskurikin vanhoilta sivuilta tänne jo kopioitu. Oleelliset sisällöt sekä kapsin, että shakkinetin sivuilta kerätään tänne, eli kaikki tulokset viikonlopputurnauksista, shakkileirien päiväkirjat, kerhopikapelitulokset, kerhon sisäisten pitkien pelien turnauksien tulokset ja mahdollisesti jotain muutakin mitä en tässä kohtaa muista. Kun olen saanut kerättyä kaiken tarvittavan näille sivuille jatkan taas lukujen laskemista. Tavoitteena jossain kohtaa saada ajantasalle sekä SalSK:n pikapeliluvut, että pitkän pelin luvut, jälkimmäisiä ei aikaisemmin tietääkseni ole laskettukaan.
Salon Shakkikerhon sivuilta löydät viikonlopputurnauksiemme, kerhopikapeliemme ja kerhoturnaustemme tuloksia sekä tietoa shakkileireistämme. Kutsut sekä turnauksiimme, että shakkileireille julkaistaan myös hyvissä ajoin.
perjantai 23. joulukuuta 2022
Tilaa:
Kommentit (Atom)
15.10.2025 pelatun pikapeliturnauksen tulokset
15.10.2025, 5+3 Nimi Nro 1 2 3 4 5 6 7 8 Pisteet Keijo Riekkinen ...
-
Sivu päivitetty 14.2.2025 klo 13.25. Selot päivitetty ja lisätty varapelaaja Timo Vierjoki. Ilmoittautuneet Nro Pelaaja ...
-
Perustiedot: Ajankohta: 21.07.-24.07.2025 Paikka: Leirisalo, Lillviikintie 201, Kemiö Osanottomaksu: Aikuiset: 190 € Nuoret: 130 € ...
-
Sivu päivitetty 24.7.2025 klo 11.57. Vuonna 2025 pelanneiden Glicko-1 pikapeliluvut Sija Nimi Glicko-1 95 % luot...